Kauhamatka Kolovedelle
heinäkuussa 2000
Kolovedelle läksimme viettämään vielä uutuuttaan kiiltelevän kanoottimme kastejuhlaa. Ihan polleina olimme jo siinä vaiheessa kun vasta ajelimme autolla pitkin Pölläkän tietä. Heinäveden seudulla muuten kannattaa pistäytyä ihan jo sen takia, kun siellä on niin kivoja paikannimiä. Löytyypi Pilppa ja Pyyli ja Kerma ja Kura. Sitten on vielä Käkövettä ja Pyttyvettä.
Me Raijan kanssa matkasimme kuitenkin Koloveden kansallispuiston alueelle. Pakolliset nähtävyydet katseltuamme ja siinä sivussa vielä hieman yhteistyötä opiskeltuamme suuntasimme kokka kohisten kohti yöpymispaikkaamme. Norpankin pää ilmestyi viereemme ihmettelemään moista menoa. Kiirehän johtui siitä että sade uhkasi - ehkä myös vähän siitä että kylmälaukussamme odotti juhla-aterian tarpeet. Oli pihviä, vihanneksia, pottuja ja asiaankuuluvat juomat. Jälkiruoaksi oli tietysti friteerattua valkohomejuustoa ja vadelmahilloa.
Leisku-Muurikka osoittautui välttämättömäksi melontatarvikkeeksi. Ja Raija osoittautui hyväksi työnantajansa edustajaksi, kun siinä nuotion ääressä jo myi toisille retkeilijöille parit leiskut (saisivat antaa meille vähän sponssia!).
Koloveden alue on mukavan pieni hahmotettavaksi jo parissa päivässä, niinpä toisena päivänä jo meloimme osin tutuilla paikoilla ja vaihdoimme yöpymispaikkaa puiston eteläpäähän. Aivan ihanaa oli hiljaisuus joka vesillä vallitsi, kun ei kuulunutkaan moottoriveneiden ääntä.
Pistimme teltan pystyyn, otimme päiväunet ja päätimme lähteä yöllä melomaan. Se oli ehdottomasti hyvä päätös.
Öinen järvi oli yksi niistä hetkistä jonka muistaa ja kokee yhä uudelleen. Upea yö, aivan peilityyntä. Meloskelimme hiljalleen ilman varsinaista määränpäätä. Pikkuhiljaa oma äänikin vaimeni kuiskaukseksi, ei voi rikkoa sitä syvää hiljaisuutta ja rauhaa. Tai eihän se hiljaisuutta ole, vaan luonnon ääniä kuuluu joka puolelta, mutta ne kuuluvat siihen maisemaan. Hirvi ui salmen poikki ja kipuaa rantaa. Rantasipi varoittaa öisistä liikkujista. Kalaparvi pulahtelee veden pinnassa ja kuikka kuuluttaa olemassaolostansa. Kalliomaalaukset ja siinä samalla kalliolla kieppuva korppiperhe antoivat viimeisen silauksen salaperäiseen yöhetkeemme.
Läheisestä rannasta liikkeelle lähtevä hinaaja herätti meidät aamun todellisuuteen ja toi väsyn silmään. Kotikalliolle päästyämme virittelimme vielä kynsitulet ja kävimme eväiden kimppuun, siinä hetkessä kehittyi tuleva suosikkinuotioeväs: voilla, valkosipulituorejuustolla ja kylmäsavulohella päällystetty paahdettu ruisleipä. Silkkaa gourmeeta!
Kauden erätuotteeksi valitsimme ehdottomasti ryppyhameen, on oiva retkuiluvaate. Suojaa kanootissa jalkoja auringolta, on vilpoinen, voi solmia kätevästi mini-malliksi jne. Jos kuitenkin pääsee kastumaan, niin kuivuu nopeasti ja onhan selvä juttu että pitäähän tietty naisellinen ote säilyttää näissäkin hommissa!
Ja eikös se ole kummallinen juttu että muistaa ainoastaan auringon ja lämmön, vasta kuvat paljastaa että joku hetki satoikin, kastutttiinkin ja oli melkein epämukavaa. Onneksi sitä ei muista pitkään.
Pyylinsaari
Pienen Koloveden puolella on siitä merkillinen paikka että sieltä löytyy autiotupa! Tuvan tavoittaa sekä maitse että vesitse. Vettä pitkin saapujat löytävät ensin laavun ja siitä polkua seuraamalla löytyy sitten tupakin. Polku on 8 km mittainen rengasreitti jonne on yhteys myös maantieltä. Tupa on lammen rannalla ja saunakin siellä on. Ja eikun kylpemään ja sitten syömään vasta!
Ps. Seuraava tarina kertookin jo varmaan uuden isomman kanootin hankinnasta :o))
Alkuun