Pipojen salattu elämä

Kukkahattu Stetsonhattu Pipohattu

Elämässä on paljon kysymyksiä, yksi tärkeimmistä on se, että onko hattu pääasia.

Voiko päähineen mallilla olla merkitystä ihmisen elämälle? Ja mitä hattu kertoo kantajastaan.

Ja onko ihan hatusta vedettyä väittää että pipoilla on oma elämä.

Ne tulla tupsahtavat ja taas siirtyvät toiseen maailmaan.

Vanhoja valokuvia katsellessani tajusin sen tosiasian että näin on.

Ensinnäkin pitää purkaa sydäntä vähän. Siis normaaleilla perheillähän on kuvia lapsista synttäreillä ja huvipuistoissa ym. perhejuhlissa. Tai edes kuvia rippijuhlista. On mullakin yksi. Ei kerenny edes vieraita ottaa vastaan, kun piti kirkosta suoraan lähtee kalaan. Norjaan.

Meikäläisen lapsuudenkuvat ovat siis kovin yksitoikkoisia. Veneessä, kalliolla, yleensä PIPO päässä, jonkinlaista kalaa roikottamassa tai niitä jonkinmoisella vehjettimellä pyytämässä. Verkkoja selvittelemässä kesällä ja talvella. Ongella. Kesällä ja talvella. Onneksi sentään syödään välillä. Ulkona. Satoi tai paistoi. Kesällä ja talvella.

Mutta ne pipot.

Suurinta osaa en muista ikinä ostaneeni - enkä pois heittäneeni. Ne vain tulevat ja menevät.

Edelleen. Kannattaa siis ottaa kiitollisena vastaan jokainen eteen tuleva pipo ja nauttia siitä kun voi – se on täällä vain käymässä.

Voiko kunnon pipo-ihminen edes käyttää muita hattuja. Pääseekö pipoista eroon vaikka yrittäisikin? Ja kannattaako edes yrittää?



Hattunarikka

Heitä hattu narikkaan!

Lähetä kuva omasta retkihatustasi autenttisessa ympäristössään osoitteeseen marita.vokkolainen ät pp.inet.fi

Hattuja lisäillään galleriaan noin kerran kuussa, tai harvemmin, tai tiuhemmin, kun hatuttaa.

Kiitos kaikille hattuja lähettäneille!

Teknisistä syistä hattunarikka on toistaiseksi telakalla. Hatuttaa! t. webmaster



[  Etusivu  |   Pasimaailma  |   Reppumaa - ihmisen rauhoitusalue  |   Linkkejä kiikarissa  |   Kirjasto  |   Vieraskirja  ]