"Se on moro, sano poro!"
Ja niinhän ne sano myös komiat toisilleen.
Se on tuo entinen Tampereen likka ollu mielitiettyni jo pitemmän aikaa. Joku matkahan se oli kun tavattiin eka kertaa. Kyllähän se silloin heti pisti hännän heilumaan – on se semmonen tytsy.
Sopivasti lihava, kanamainen, hölmö nainen.
Meikäpoika sitä on kova matkailemaan. Kaikki ilmansuunnat on tullu kateltua. Ihan kiva on palvelusväen kanssa yksinäänkin matkailla, mutta kyllä tyttöystävän mukaantulo antaa ihan erilaiset fiilikset.
Tällä kertaa pistin kutsun menemään etelän matkalle.
Ikuinen romantikko kun olen, niin menin tietysti jo junalle vastaan. Ah! – sydämeni sykähtyi, tajuntani tyypertyi kun näin hänen laskeutuvan junanportaita – niin aistikkaasti.
Lähetimme palvelusväen vielä viimehetken ostoksille ja sitten saivat luvan pakata tarvikkeet ja sitten suunta kohti etelää…
Vajaan tunnin ajon jälkeen palvelusväki pysäytti limousinemme vaaleanpunaisen kartanon pihalle, armas-Savuseni huokaili jo ihastuksesta. Mutta, parempaa oli tulossa. Yllätys oli täydellinen kun kerroinkin varanneeni kokonaisen aution saaren käyttöömme. Siellä palmumajassa vain me kaksi. (Palvelusväki yritti väittää että se on MÄNTY ja LAAVU!)
Piti vielä tarkistaa että palvelusväki on varmasti muistanut kaikki tarpeelliset; illallistarvikkeet, lampaantaljan, huovan, ja kynttilät. Aina niitä saa odottaa! Jos ei tahti muutu, pitääkö tässä ruveta uusia palkollisia etsimään.
Ulkoiltuamme siirryimme lämpimiin tunnelmiin nuotion ja aterian pariin. Iltapuhteeksi olin suunnitellut meille oman Robinson-pelin. Tiedän että armas-nuorikkoni rakastaa äly- ja vauhtilajeja. Piti ryömiä tunneleita pitkin, juosta lujaa, saada ovi auki, hiipiä äänettömästi sekä äly-osiona kuunnella palvelusväen ääntelyä ja yrittää tulkita sitä.
Se vasta hassun hauskaa onkin. Välillä tuntuu aivan kuin ymmärtäisi mitä ne sanovat. Ei kai niistä raaski luopuakaan.
Näin etelässä yöt ovat kostean raikkaita. Palvelusväki taas yritti selittää jotain katon läpi sulavasti lumesta…
Yöllä yrittivät karata, molemmat vuorotellen. Pakko vahtia. Ihme tyyppejä. Voisko niinku antaa nuoren parin olla rauhassa!
Ja taas aamulla piti odottaa aamiaisen valmistumista. Se on paha. Nuorikkoni voi hyvinkin pyörtyä, jos ei ateriat tule ajallaan. Onneksi seuraavat ateriat olivatkin minun vastuullani. Olin nimittäin päättänyt viedä tytsyni ulos syömään.
Palvelusväki aneli mukaan. Luvattiin, sillä ehdolla että pysyttelevät sopivan välimatkan päässä ja hommaavat omat sapuskansa.
Kohteliaana herrasmiehenä johdattelin armastani kohden ravintola aluetta. Ensimmäisessä paikassa tyydyttiin pieneen ahven-tapastyyppiseen alkupalaan. Itse pidin linjoistani huolta ja jätin väliin. Jatkoimme itsepalvelukalaravintolaan, jossa ateriat oli kätevästi säilötty lumi-jäämarinaadiin. Jälleen annoin tietysti nuorikkoni nauttia ensin ateriasta ja maistelin vain hänen sulohuuliltaan tipahtelevia murusia. Jatkoimme taas, alue oli tosi suuri, ruokamatkailijan paratiisi. Aika samantyyppisiä nuo ravintolat tosin olivat ja kaikissa tarjoiltiin samaa lahnaa. Mutta hyvää se oli!
Jossain neljännen lahnan kohdalla palvelusväki yritti kaapata koko kalan, mutta onneksi pääsimme pakenemaan.
Palvelusvän evästauko puuvajassa
Kaiken syömisen jälkeen oli sopivaa köllähtää armaan kanssa päiväunille että palvelusväki saisi taas pakattua. Matkaan kotia kohti lähdin haikein mielin, enää viimeiset hetket rinta rinnan juosten. Kirsu kohti tuulta, samat tuoksut sieraimissa. Samat näkymät silmissä. Hännän heilutukset samaan tahtiin. Armahani jatkuva, suloinen höpötys. Soma pieni torttukorva. Sama, yhteinen huoli palvelusväestä! Voisko ne jo tulla?
Elämän tähtihetki on se kun tuntee oman voimansa, komeutensa ja urheutensa ja on oma tytsy, joka sitä arvostaa.
Ja kun päästään kotipihalle niin turha on tulla siitä naapurista meikäläisen mimmiä haistelemaan!Pasi
Huom! Palvelusväki puolustautuu:
- Pasi on lihava
- Savu on ahne
- Ne ei kuuntele meitä
- Ne on kloonattuja ja pian yhdistyvät yhdeksi
Meidän piti tehdä kaikki työt ja kantaa herrasväen tavarat.
