Jossakin Jonkerinsalolla
heinäkuussa 2002
Olin aivan tautisessa kuumeessa, ilma oli tautisen kuuma ja oli aivan tautisen hauskaa.
Kuhmoon tuli äkkilähtö ihastelemaan koiraystävän uutta piilopirttiä. Matkalla nappasin kyytiin iloisen kolmikon Joensuusta. Minna, Savu ja Essu aiheuttivat iloisen mielenliikahduksen Pasin sielunelämässä ja matkan varrella se jopa tekeytyi mudiksi miellyttääkseen viimemainittua kaunosieluista neitiä.
Tässä tapauksessa mudimaisuus tarkoitti hillitöntä räksytystä kaikille ohikulkijoille, vastaantulijoille sekä myös perässä ajeleville sekä viattomasti tienvarrella vain seisoskeleville ihmisille. Ettäs kehtasivat ihmiset liikkua samalla tiellä!
No, perille päästiin pienen Kuhmon yleiskartoituksen jälkeen.
Retkuilemaan lähdimme merkittyä reittiä pitkin, katsomaan Hiidenportin rotkojärveä. Reppuihin pakattuna kunnon sadevarusteet - niitä ei sitten tarvittu.
Vallitseva trooppinen ilmasto oli mieletön kokemus, missään ei saanut hetken vilvoitusta. Aurinko paahtoi täydeltä terältä ja reipas tuulikin toi vain lisälämpöä tullessaan.
Reittimme oli mukava, monimuotoinen ja helppokulkuinen. Helteisenä päivänä luontokin on kovin hiljainen - kurkipari suolla oli ainoa luontoääni. Me sen sijaan aiheutimme luontometeliä korvia hivelemättömällä laululla sekä tunteikkaalla runonlausunnalla.
Buranan voimalla jaksoin hyvin taukopaikalle, suo ja puron reunustamalle laavulle. Koirat nauttivat tassuttelusta viileämmässä suossa, kun me kiroilimme laavulle suoraan tillottavaa aurinkoa.
Pakollisten riekkumis- ja vartiointikuvioiden (koirat) sekä ravitsevan ja terveellisen aterian jälkeen rauhoituimme kaikki päiväunille. Pasi kaivautui laavun alle, suoraan alapuolelleni.
Mikäs siinä nukkuessa, unen läpikin aistia hiljaisuuden. Kuin aika hetkeksi pysähtyisi - irtautuminen muusta maailmasta. Ei mitään, ei ketään missään...
Herätys, buranaa reilusti ja eikun kohti Pullukkavaaraa, josta ei ikinä mitään vaaraa löytynyt - ei edes mäen nyppylää. Käännös, ja samaa reittiä takaisin. Pienen puron tumma vesi tarjosi juotavaa, vilvoitusta sekä unohtumattoman leikkihetken Pasille. Se huomasi kuinka rannalla kasvavat pienet saniaiset irtoilevat ja kelluvat sitten virtaa alas. Pasi sitten repi yhden irti, meni virran alajuoksulla olevalle kivelle odottamaan saniaisen saapumista, nappasi sen kiinni ja söi. Ja uudestaan.
Alkuun