Kävin kuten ennustin, ylenpalttisen kauhamatkailun myötä kanootti vaihtui veneeseen.
Muutama vuosi sitten luin Erä-lehdestä soutuvenetestiä ja Veistämö Korhosen Veto-5 malli sen voitti. Heti tajusin, että sellaisenhan minäkin haluan ja kun veistämökin on tuossa ihan kivenheiton päässä, niin siitähän se sitten lähti.
Neljä retkikautta on nyt takana ja vene on ollut todella hyvä. Sehän liikkuu jo pelkästä ajatuksesta, tavarat saa mukavasti pakattua penkkien alle ja kuomun alla voi yöpyä. Täydellinen vene yksinretkeilyyn, mutta isommassakin lastissa liikkuu kevyesti ja yhäkin tavarat mahtuu hyvin kyytiin.
Laidoilla on kätevä laskutila tärkeille tavaroille, kiikarit ja kameran, kartat, eväät ja juomapullo on aina käden ulottuvilla, eikä pyörimässä pitkin lattioita.
Koirakin viihtyy hyvin tasaisella pohjalla.
Olemme tyytyväisiä ja ylpeitä muskeliveneilijöitä!
Vävypoika testaa ja kertoo mielipiteensä.
Keittiö
Päeväkirja
2007
29.4.07
Siihen levis makkosen eväät! Innokkaat lintutarkkailijat kevätkiihkossa. Voisalmella annettiin tuulen kuljetella ja testattiin Vetosen pik-nik ominaisuuksia. Kaunis aamu muuttui pilviseksi ja tuuliseksi kevätkylmäksi. Yltyvä tuuli ei suosinut muuton edistymistä. Sinisorsan ränkätys oli päivän ääni.
9.5.07
Mukaan lähti Sini, se joka ei ränkätä. Souteleitsimme taas päiväretkelle lintuparatiisini. Ei ihmeitä lintuja, mukavaa kyllä.
25.5.07
Laitettiin iskän kanssa perämoottori Vetosen perään ja huristeltiin Voisalmen, ja Rämeenkanavan kautta ympyrä. Se olikin historiallinen hetki. Periaatteessa olen aina halunnut soutaa.
Hyvinhän se kahdella ihmisellä kulki, jos aion yksin siirtyä moottorielämään, on laitatettava trimmitaso. Saas nähdä. Korvasienet mielessäni kävelin hieman saaressa, mutta ei sieniä, ei. Harronsaareen ajettiin ryynimakkaralle.
4.-5.6.07
Kuvaaja Sini Suihkonen
Ensimmäinen yö kesäkalliolla. Vietettiin kaverin läksiäisiä. Ison Amerikan iso kansallispuisto saa hyvän työntekijän muutamaksi kuukaudeksi. Haikeutta ja jännitystä ilmassa.
Ja hirveesti itikoita. Onneksi riippumatto toimii myös rankisena. (eipä vielä muuten ole toiminutkaan - no, ehkä joskus saan aikaiseksi virittää kunnolla ja testata)
Västäräkillä oli poikaset huussin kuivikekaukalossa, toivottavasti ei kukaan huomaamattaan kouhaise kohti.
Kuvaaja Sini Suihkonen
30.6.07
Perheveneilyä
Kalaan on päästy, koko perheen voimin. Katiskoita, verkkoja, virveliä, pohja-onkia, korkkionkia. Täkyverkkoja, täkyhaaveja, uistelua. Jäikö joku mainitsematta?!
Ukin uusi punainen farri -lempinimen saanut kalastusvene on ollut varteenotettava kilpailija Vetoselle. "Kiireen" keskellä on ollut mukava ajella sillä retkille ja kalalle. Tämäkin hauki on semmoiselta reissulta. Kohtelias emäntä olin, vieras sai elämänsä ensimmäisen hauen.
Tiistai heinäkuussa - päivämääristä ei väliä nyt loma!
Tätä olen kaivannut. Veden tuoksua. Soutelen hiljakseen ilman tarkkaa päämäärää. Harmaalokin poikaset ovat lennossa ja minua naurattaa niiden vieno pihinä, PLIIH, kuuluu ison linnun suusta. Toinen tuli kaveriksi. Se osasi jo huudella värisevästi KRIIK, KRIIK! Hyvä siitä vielä tulee. Silkkiuikun ja koskelon poikueita näkyvissä. Olenpa tyytyväinen itseeni, kun soudan enkä aiheuta heille paniikkia. Vanhempieni punainen ferrari loistaa heinikon laidassa. Vaihteeksi onkimassa ovat. Kohta mennään yhdessä makkaralle - ryynimakkaralle! Ferrari on ikivanha vene - malliltaan melkein yhtä leveä kuin pitkäkin, keulamuotoilu muistuttaa minusta vanhojen elokuvien salakuljettajien, pirtutrokareiden veneitä. Mutta hieno se on - vaikka päivätanssit pitäis lattialla.
Laivaväyllä vilkasta. Muutaman tunnin aikana viisi laivaa, joista yhden aaltoja kiirehdin vähän suojaan, eipä olisi tarvinnut nehän oli mahtavat mainingit joissa hienosti kelluttiin. Vau.
26.7.07
Vietin aurinkoisen päivän perinteitä noudattaen - kalliolla kirjan kera.
Mökiltä lähtiessä iloitsin uudesta perhostuttavuudesta, keisarinviitta on ihastuttanut monena päivänä mökkirannalla. Laivaväylällä on edelleen vilkasta - monenlaista venettä, purjeilla ja ilman. Suuntaan pois väylän läheltä. Matkan varrella saaren niemekkeessä minkki saalistaa, sukeltaa ja pelmuilee. Kiviä pitkin kipittää sitten rantaa eteenpäin. Lokinpojat lepäilevät kalliolla sovussa koskelon kanssa.
Vene rantaan, retkipatja kalliolle, kirja auki ja lukemaan. Uida pitää aina välillä. Tiiran säännöllinen saalistuslento hettää varjonsa kirjansivuille. Kalojen polskuttelu sai välillä tiirustelemaan järvelle. Pasi vieressä kohotti korvansa ja keskitti katseensa; iso ahven ui selkäevä pinnan yläpuolelle näkyen. Härkälinnun poikaset piilottelivat kaislikossa.
Soutaessa kuului ja näkyi joka puolella jo isoksi kasvaneiden poikasten elämä. Silkkiuikkujen viirukkaat lapsoset piirtyivät harmaana vedessä vihreänä heijastelevaa metsää vasten. Koivikon latvustusta sain kiikariini kuhankeittäjä poikueen. Kaunis lintu ja korvia hivelevän kaunis soitto keväällä. Poikueen rääkynä on nyt kertakaikkisen karmeea rääkymistä.
Pohjoisesta nouseva ukkospilvi laittoi airoihin vipinää ja rivakasti soutelen vastatuuli matkan lahden suojaan.
Aurinkoinen retki päättyy rantasaunan lempeisiin löylyihin. Tummanpuhuvan pilven raosta siintävä valo piirtää kauniit säteet lumpeikkoon. Ja uskotteko jos sanon, että juuri sieltä valokeilaa pitkin uiskentelee kaunista ruskoa hohteleva silkkiuikku. Taidetta ja runoa.
10.-12.8.07
Satumaisen hieno viikonloppu. Joinakin hetkinä elämä hellii enemmän kuin tohtii edes toivoa.
Ystävän mukaan lähteminen oli jo keväästä odotettu, silloin säät estivät omalla veneellä liikkumisen ja turvauduimme venetaksiin viiden päivän Linnansaari reissulla.
Mutta nyt, aurinko paistoi ja vesi lepäsi tyynenä. Nopsa tavaroiden pakkaus veneeseen ja vilkuttelut mökkirantaan jääville. Saunan lupasivat lämmittää paluuseemme valmiiksi. Ihania ihmisiä.
Pieni suuri kalamies Roni lämmitti meidät tunnelmaan kalajutuillaan. Meilläkin oli kalavehkeet mukana, jos ruokaa sattuisimme tarvitsemaan. Hieman epäilytti moinen tarve, keittiöosastomme notkui kaikenlaisia herkkuja.
Kopallinen kantarelleja houkutti meidät nopsasti tauolle. Uudet perunat, kantarellit ja savulohi. Perinteinen elokuun ateria maistui taas kerran taivaalliselta. Siinä ruokalevolla maatessamme seurailimme luonnonnäytelmää. Edessä oleva järven pinta täyttyi kalojen tuikeista, kuin vettä sataisi. Suuri ala täynnä elämää. Välillä joku isompi kala sai aikaan joukkohypähdyksen ja hetken sähinän aikaiseksi. Pääsipä joskus näkemään mitä kaikkea siellä pinnan alla tapahtuukaan.
Matkaa jatkettiin suuremmille selille. "Mikä se on tuo musta tuolla?" kysyi Maria. Norppahan se. Painui veden alle mutta pian jo uudestaan tavattiin. Meillä oli sama suunta ja sama vauhti. Tavattiin monta kertaa, ihan selvästi se katsoi meitä. Hymyili koko leveällä naamallaan ja heilutti räpyläänsä. Vilkutti hyvästiksi. Sydämessä läikähti ilo. Aikamoinen peli tämä soutuvene, ehtii nähdä ja katsella. Sovittu juttu! Meillä on norppien kanssa hyvät välit.
Leppoisassa tahdissa soutelimme iltahetkeä maisemia katsellen. Paavalinsaaren vierestä on kalasääsken pesä pudonnut keväällä, liekö myrskyt olleet liian kovat. Toivottavasti löytävät uuden hyvän paikan.
Toinenkin retkisoutuvene oli liikkeellä. Niitäpä ei kovin montaa näy, sellaisen huomaa heti.
Iltahämärissä nukkumaan mennessä puiden katveesta pilkisti nouseva kuu. Laavun hyttysverkon takaa oli levollista katsella pimeää yötä.
Parasta mitä tiedän on herätä aamulla laiskasti, venytellä raajoja ja ajatuksia. Puoliunessa voi kävellä muutaman metrin ja pulahtaa uimaan. Laitella vähän aamiaista ja pulahtaa uudestaan uimaan. Aivotoiminta aivan minimissä, ei tarvitse ajatella mitään.. Ohi ajava vene tai laiva on suurin tapahtuma. Pasi-koira vieressä osaa juuri saman. On niin siinä hetkessä, ettei muista muita olevankaan, joten teltastaan kömpivä Maria saa hurjan pelottavan vauhtikoira haukun osakseen. Pasi on vähän höperö.
Vene pakkautuu näppärästi ja matka jatkuu. Pöljänsaaret on meille juuri sopiva seutu. Salaisessa vakipaikassani käymme hakemassa lisää kantarelleja, eihän nyt toki voi olla suunnittelematta jo seuraavaa ateriaa.
Ruokalistalla onkin perunoita ja kantarelleja, viiniä ja jälkiruokana leipäjuustoa hillolla.
Siitäpä ei sitten matkan ihan heti etene, iltapäivän kuumimmat hetket vietetään varjossa loikoillen, levottomia tarinoita kertoillen. Kuuma on.
Vieritän itseni järveen. Sieltähän se taas uusi elämä urkenee.
Soudellaan taas. "Mennään vaikka sieltä salmesta, missä on ollut kalasääsken pesä korkealla kivellä".
Sitähän siinä ihmeteltiin, kuvailtiin ja kelluttiin. Norppa oli siellä myös. Uiskenteli pää koholla meitä kohti. Painui sukelluksiin ja ilmestyi pian veneen toiselta puolelta. Jatkoi jälleen uimistaan kaikessa rauhassa, viiksikarvat vaan vilahteli.
Mikä näky, mikä onni, mikä riemu. Se oli niin lähellä, eikä se meitä pelännyt, eikä meistä piitannut. Aivan mahtava kokemus.
Mikä ilta!
Hiljalleen aloimme miettiä yöpuuta. Elokuu on luotu taivasalla nukkumista varten.
Hyvästelimme auringon kalliolla, katsoimme sen viimeiset punaiset säteet pilvettömällä taivaalla. Selän takaa alkoi nousta täysikuu...
Sytytimme kynttilät ja rauhoituimme yön äänille. Alla pehmeä hiekka ja makuupussista voi tuijottaa tähtitaivasta.
Pasi asettui Marian viereen, huolehti laumastansa.
Välillä pitää vilkuilla kuuta ja höröttää korvia, aamuyön puolella jostain kuuluu kurkien huutoa.
Auringon ensisäteiden mukana jokin herättää minut. Pasi ja Maria nukkuvat rauhassa, mutta jokin ääni ja liike kiinnittää huomioni. Samalla silmäyksellä huomaan kuinka valkoselkätikka touhuaa juuri siinä lahon koivun latvassa jonka juurella Maria nukkuu. Hymyilen ja naurahdan, onhan tässä taas tarinaa. Harvinaisia, hyviä tyyppejä yhdessä, samassa silmäyksessä.
Aamutoimien jälkeen matka jatkuu. Jossain vaiheessa muuttuu kotimatkaksi. Mutta ei kiirettä. Tämä on päättymätön tarina. On vain taukoja – ja jälleen matka jatkuu.
24.11.07
Karvahattunaisen unelmien täyttymys.
Nurinniskoin käännetty vene vielä kerran vesille. Apeaan ajankohtaan, matalaan mieleen sain aurinkoisen lahjan.
Kortteissa pienet kellot soittivat heliseviä sävelmiä. Kaipuuta ja kauniita muistoja.
Uutta kesää odotellessa. On aika nauttia talvesta.
Vanhemmat päiväkirjamerkinnät löytyvät arkistosta.