Terapeutti tietämättään
Koira ei syrjäytä
Pohdiskelu siitä ovatko nuoret syrjäytyneitä vai syrjäytettyjä unohtuu iloisesti aina silloin kun saan tehdä työtä yhdessä koirani kanssa nuorten parissa. Työskentelen erityisnuorisotyöntekijänä, ja yhä enemmän olen alkanut oivaltaa koiran mahdollisuuksia tietoisesti käytettävänä työkaluna. Pasi on usein mukanani työhuoneellani, jossa tapaan ihmisiä, sekä mahdollisimman paljon mukana erilaisilla reissuilla ja leireillä.
Pasin työura alkoi jo 6 kuukauden iässä, kun suuntasimme leirille Kuusamoon. Siellä se tyytyväisenä tassutteli patikointijoukkomme eturintamassa - minun huolehtiessani peränpidosta. Näin se käytännön työjako on jatkunutkin. Olleessaan tuolloin tuntia ennen minua perillä Ruka-hotellilla, se makoili porukan vieressä eikä antanut kenenkään koskea itseensä. Minua se sitten juoksi vastaan hotellin pihaan laskeutuville portaille ja kertoi tyytyväisenä suorittaneensa tärkeän tehtävän.
Tuosta on kulunut kolme vuotta ja sen jälkeen olen alkanut hitusen ymmärtää sekä Pasin käyttäytymiskuvioita että niitä arkisia, mutta niin tarpeellisia tuntemuksia, joita se asiakkaillemme antaa.
Koira vastaanottaa kaikki ihmiset samanvertaisina. Se ei kysy mitä teit eilen, tai mitä aiot tehdä huomenna. Se kohtaa aidosti - tässä hetkessä. Koira on tuttu ensi hetkestä alkaen. Koiralle ei tarvitse puhua, ei selittää, ei keksiä valheita. Tapaaminen on aina yhtä iloinen. Koiraa voi rapsuttaa, voi tuntea läheisyyttä, fyysistä kosketusta. Kosketusta joka tuntuu hyvältä. Koiralle voi huomaamatta jutellakin, jopa halata sitä, pyytää sitä syliin istumaan. Jos saa koiran syliin, ei voi liikahtaa - ei vaikka muuten ei millään malta olla paikallaan.
Jokainenhan meistä koiran kanssa elävistä tietää ne onnelliset hetket, joita koira voi antaa. Usein meillä on myös ympärillä ihmisiä, jotka tuottavat onnenhetkiä. Kuvitelkaa sitten 12-vuotiasta poikaa, joka on saanut viimeisen hellän kosketuksen vuosia sitten, jolle kukaan ei suikkaa suukkoa poskelle ja sano: olet kiva, tykkään sinusta. Koira tekee sen lyhyessä hetkessä monta kertaa.
Yksilötasolla koiran merkitys on tietysti yksilöllistä, mutta niille jotka ovat vastaanottavaisia koira pystyy antamaan lukemattoman määrän positiivisia tunnekokemuksia muutaman päivän aikana.
Työntekijänä pystyn vaikuttamaan tilanteisiin koiraa hyväksi käyttäen. Koiran kanssa ei tarvitse mennä läpi harmaan kiven - sen voi myös kiertää. Koiran avulla voi huomaamatta tuoda uudessa ryhmässä esille auktoriteettiasemaansa. Voi kieltää painiottelut sisätiloissa, koska koira hermostuu jne. Voi myös pyytää; haluatko ruokkia sen, annatko sille vettä jne. Voi luoda tyhjään hetkeen tekemistä, esittää temppuja (hännänheilutustemppu on meidän bravuuri), tehdä lähtemätön vaikutus Pasin etsintätaidoilla leikkimällä piilosta tai vain olla hiljaa sillä verukkeella kun koirankin pitää juuri nyt levätä!
Tai sanoa, että ei juuri nyt voi suuttua muihin ja lähteä livohkaan, kun koira lähtee perään eikä tottele ja jää sitten auton alle! Vain mielikuvitus on rajana. Eikä pahaa tee sekään että koira osaa jäljestää öiset karkulaiset...
Nykyään Pasi tietää pääsevänsä reissuun (tietysti jo kun pakataan), mutta kun yleensä lähdemme toimistomme pihalta niin se ottaa jo asenteen. Odottelee kyytiä rauhassa, katselee ja kuuntelee. Aivan kuin se keskittyisi. Automatkat ahtaudessa se kestää nurkumatta. Perillä ollessa sillä menee selvästi muutama tunti siihen senhetkisen lauman ja reviirin jäsentämiseen. Sen jälkeen se aktiivisesti seurustelee ihmisten kanssa - käy välillä kyselemässä minunkin kuulumisiani.
Pasin suuri itsenäisyys panee joskus epäilemään suhteemme lujuutta. Kuitenkin aina se jollain tavoin osoittaa sen ettei minun tarvitse olla huolissani. Viime keväänä olimme poikaporukan kanssa isolla laavulla yötä niin , että koska olin ainoa nainen, nukuin yksin omalla puolellani. Pasikin sitten meni sinne poikien puolelle ja minä ihmettelin että jaaha, vai semmosta. Aamulla herättyämme yksi pojista löysi huivini Pasin paikalta. Pasi oli yöllä käynyt hakemassa sen viereensä.
Työreissut ovat Pasille raskaita henkisesti, usein myös fyysisesti. Ihmiset vaihtuvat usein, ovat jokseenkin levottomia, eivät ehkä osaa keskustella paljonkaan koirien kieltä ja sitten tulee vielä tuo herpaantumaton vartiointi. Pasi on aamun ensimmäinen herääjä ja viimeinen illalla nukkumassa. Kertaakaan Pasi ei kuitenkaan ole murahtanut, irvistänyt tai näyttänyt muuta merkkiä nuoria kohtaan. Toisin kuin minä itse.
Kyllä se olisi palkkansa ansainnut.
Alkuun